maanantai 30. huhtikuuta 2012

Nyt puhuu Sammalkieli. Uncut.

Mitäpä sitä turhaan leikkaamaan Sammalkielen Takkiraudassa julkaistua kommenttia (parhaat kohdat korostettu by me):

1. Itse olen muutaman kerran juossut kaljaa. Ei se väärin ole. Eihän olutta ole tehty myyntiä vaan juontia varten, ja juuri juoksu palvelee tätä oluen olemassaolon metafyysis-ontonologista päämäärää tai tarkoitusta. Välinearvo on toki alisteinen itseisarvolle, eli kun oluen juoksee, on se myös juotava.

Trokaaminen olisi saalistamista (voitontavoittelua) ja siksi väärin, sanoisi jo vanha Aristoteles. Sen sijaan juoksu, joka tähtää käyttöarvon toteutumaan, on oikeudenmukaista ja kohtuullista.

Tämä on kaunis ja vanhurskas ajatus, sillä ei ole synti nälkäänsä varastaa.

Tosin juokseminen on väärä termi ja vielä vaarallisempi valinta: Kannattaa mieluummin kävellä rauhallisesti kassan ohi eikä osoittaa omaa heikkouttaan esim. juoksemalla tai rynnimällä.

Jos ei juokse, vaan kävelee rauhallisesti ohi, niin kassaneideiltä menee helposti sisu kaulaan.

Juoksu merkkinä, arvona tai signaalina tuottaa interpellaation, jonka seurauksena vanheneva kassaneiti tunnistaa itsensä sankaridiskurssin subjektiksi. Parempi vain kävellä ohi, jolloin interpellaatio jää tapahtumatta.

Kaljaa voi tietysti juosta vain hyvin pienistä liikkeistä. Oulunkylän Kivalterintien Siwa on erikoisen loistava juoksukohde. Olen kerran vuosia sitten vienyt sieltä six-packin karjalaa pahimpaan janoon.

2. Vartijoiden harjoittamasta tarpeettomasta väkivallasta puhetta aina silloin tällöin. Oikeusteitse on hyvin hankala saada oikeutta, joten on turvauduttava oman käden oikeuteen. Vallitsevan oikeuskäytännön vallitessa virallinen oikeustaistelu onkin epävirallisen oikeustaistelun onnistumisedellytysten parantamiseksi viisainta jättää kokonaan pois.

Suomeksi sanottuna on hakattava paskakasoista liiat luulot pois ihan itse. Koska vartijat ovat roskaväkeä, kosto voidaan kohdistaa myös näiden tyttöystäviin, avovaimoihin ja vaimoihin - mieluiten niin että sika on köytettynä tuoliin kun eukkoa vähän kuritetaan.

Itse asiassa jollekin vartijanpaskalle pillua antavaa naista pitäisi vähän kurittaa jo ihan siksi.

Käsittääkseni suurin kysymys onkin, miksi ihmiset eivät kosta? Pesäpallomailoja saa kaupasta.

Auto, mailat ja pari mukavaa & luotettavaa kundia riittävät. Yllättäjällä on etu vaikka miten olisi toinen käynyt dojolla.

Useimmat eivät ole.

3. Omat konfliktini vartijoiden kanssa rajoittuvat siihen, että alkuvuodesta -09 en saanut kävellä oluttölkki kädessä asemarakennuksen läpi. Olin sen verran humalassa, että ryhdyin kertaamaan Järjestyslain olennaisimpia kohtia näille pelleille. Kundeja nauratti vähän eivätkä uskoneet, että julkisella paikalla saa juoda alkoholia.

Vai onko riistokapitalismi tehnyt asemanseudusta yksityisen liiketilan? Kysymyksessähän pitäisi olla julkisen kaupunkielämän ja vapaan toimijuuden keskus, siis paikka jossa liike-elämän läsnäolo rajoittuu vain toimijuuden reunaehtojen luomiseen: On oltava kioski, josta juosta tarvittaessa kaljaa.

SUMMA SUMMARUM

Eli Sammalkielen mielestä varastaminen, varkauden estäjän (=vartijan + hänen läheistensä) pahoinpitely ja julkinen alkoholinkäyttö on ok.

Sammalkieli edustaa ainakin Oikotieto.fi palvelun mukaan vasemmistoa (VAS). Siinä sitten itse kukin voi miettiä, miltä yhteiskunta näyttäisi Sammalkielen (ja vasemmiston johdossa).

Valkea kommentoikin osuvasti Sammalkielen kommenttia:

Joten näemme tästä ja aikaisemmista kirjoituksistasi, että sosialismi on sinulle rikollisen uran ja rikollisten psykologisten tendenssien rationalisaatiota, niiden pukemista abstraktiin "legitimoivaan" filosofiseen valekaapuun.

Onko kukaan enää yllättynyt?

Vasemmiston kaksinaismoraali - kun julkinen sektori ostaa jotain, silloin vain hinta ratkaisee

Vasemmisto urputtaa kovasti siitä, että miten "markkinataloudessa vain raha ratkaisee". Mietitäänpä kuitenkin hetki vaikka julkisia hankintoja. Ilmeisesti jonkin hankintalain mukaan julkisen sektorin on valittava edullisin tarjous, jos mikään muu muotoseikka ei tätä estä.

Siis WTF? Ensin urputetaan siitä miten vain "raha ratkaisee" ja sitten kuitenkin "sorrutaan" itse samaan. No, vasemmistollahan on aina ollutkin tietynlainen kaksinaismoraali. Ollaan jotain asiaa vastaan, mutta vallassa ollessa harjoitetaan itse tätä asiaa.

Mikä tappoi Detroitin?

Lyhyesti sanoen ammattiliitot ja autoteollisuudelle jaetut julkiset tuet. Ensiksi mainittu nosti työvoiman hinnan pilviin, jälkimmäinen poisti insentiivin vastata asiakkaiden vaatimuksiin.

Ns. kapitalismilla tai vapaalla markkinataloudella on hyvin vähän - jos ollenkaan - tekemistä Detroitin alamäen kanssa.

RFSU:n kohupätkästä

No joo. Ennenkuin nyt tyrmätään RFSU:n kohupätkä "suvaitsevaiston piilopropagandana", niin palautetaanpa mieleen RFSU:n kaksinaisrooli markkinoilla.

Meillähän on RFSU eli Riksförbundet för sexuell upplysning. Sitten meillä on RFSU AB. Ensimmäinen näistä on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka toimialaa on seksuaalikasvatus. RFSU AB taas on täysin kaupallinen yritys, joka valmistaa kondomeja, liukuvoiteita ja seksileluja.

Ilmeisesti on käynyt niin, että RFSU AB:n liiketoiminnalliset prioriteetit ovat päässeet vaikuttamaan itse RFSU-järjestön politiikkaan.

Miten?

No siten, että ns. kristillisessä avioliitossa RFSU AB:n valmistamille tuotteille on hyvin vähän kysyntää. Sitten taas esimerkiksi miespuoliset homoseksuaalit ainakin stereotypian mukaan seksihurjastelevat, jolloin kondomeja kuluu urakalla. Samoin kaikki ns. heteronormista poikkeava seksuaalikäyttäytyminen lisää RFSU AB:n tuotteiden kysyntää.

Siten on luontevaa, että koululaisten seksuaalimieltymyksiä halutaan muokata suuntaan, jossa he käyttäisivät enemmän RFSU:n tuotteita.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Hans-Hermann Hoppe ja vallan intellektuaaliset henkivartijat

Lainaus Hoppelta:

According to the pronouncements of our state rulers and their intellectual bodyguards (of whom there are more than ever before), we are better protected and more secure than ever. We are supposedly protected from global warming and cooling, from the extinction of animals and plants, from the abuses of husbands and wives, parents and employers, from poverty, disease, disaster, ignorance, prejudice, racism, sexism, homophobia, and countless other public enemies and dangers. In fact, however, matters are strikingly different. In order to provide us with all this protection, the state managers expropriate more than 40 percent of the incomes of private producers year in and year out. Government debt and liabilities have increased without interruption, thus increasing the need for future expropriations. Owing to the substitution of government paper money for gold, financial insecurity has increased sharply, and we are continually robbed through currency depreciation. Every detail of private life, property, trade, and contract is regulated by ever higher mountains of laws legislation), thereby creating permanent legal uncertainty and moral hazard. In particular, we have been gradually stripped of the right to exclusion implied in the very concept of private property. ... In short, the more the state has increased its expenditures on social security and public safety, the more our private property rights have been eroded, the more our property has been expropriated, confiscated, destroyed, or depreciated, and the more we have been deprived of the very foundation of all protection: economic independence, financial strength, and personal wealth.

Jokainen järjestelmä tarvitsee intellektuaaliset henkivartijansa - niin kommunismi, natsismi, kuin etatistinen sosiaalidemokratiakin

Käsitellään tässä tuota termiä vallan/järjestelmän intellektuaaliset henkivartijat. Lyhyesti sanoen intellektuaalisia henkivartijoita tarvitaan oikeuttamaan tai perustelemaan vallassa oleva järjestelmä akateemisella ja tieteellisellä tasolla.

Miksi? Koska esim. tieteellisessä paitsiossa oleva itävaltalainen taloustiede osoittaa useita puutteita ja virheitä nykyisessä etatistis-keynesiläisessä taloustieteessä. Tämä on ongelmallista siksi, että järjestelmältä putoaa joko kokonaan tai osin rationaalinen pohja. Toisinsanoen järjestelmää ei enää voi perustella tieteellisesti ja objektiivisesti.

Niin kommunismissa kuin natsismissakin tuotettiin lukuisia "tiedeartikkeleja", jotka perustelivat ja oikeuttivat järjestelmää "tieteellisestä" perspektiivistä. Nykyinen demokratia, etatismi ja sosiaalidemokratia ei ole poikkeus tästä.

Harvassa ovat esim. ne Helsingin yliopiston yhteiskunnallisen tiedekunnan julkaisut, joissa tyrmätään hyvinvointivaltio, sen politiikka tai instituutioita esimerkiksi Ludvig von Mises instituutin tapaan. Tämä on yksi syy siihen, miksi valtiovallasta riippumaton tiede on tärkeää.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Normandian maihinnousu - päästikö Hitler liittoutuneet tahallaan Euroopan mantereelle?

Olen aiemmissa natsi-Saksaa käsittelevissä kirjoituksissani tuonut esille teoriaa, jonka mukaan Hitler oli todellisuudessa jenkkipankkien agentti Euroopassa kommunismia ja Neuvostoliittoa vastaan. Hitlerin rahoittajat antoivat hänelle tehtäväkseen ottaa haltuun natsipuolue, NSDAP, kukistaa kommunismi Saksassa ja tehdä sen avulla Saksan valtiosta poliittis-sotilaallinen vastavoima laajentumaan pyrkivälle Stalinin johtamalle Neuvostoliitolle.

Miksikö? Koska amerikkalaiset pankit olivat rahoittaneet merkittävästi Euroopan jälleenrakennusta 1. maailmansodan jälkeen. Laajentuessaan Eurooppaan, kommunismi tekisi jenkkipankkien jo ennestään vuoden 1929 "Black Fridayn" jälkeisiin heikkoihin taseisiin aimo lovet.

Sitten asiaan eli Normandian maihinnousuun...


Calais ensisijaisena maihinnousupaikkana

Vuosina 1942-1943 Hitlerin sotaonni Venäjällä kääntyi. Tuo käännekohta oli Stalingrad helmikuussa 1943. Marraskuussa 1943 Hitler määräsi Ranskan erityiskohteeksi vuotta 1944 varten. Odotettavissa oli liittoutuneiden maihinnousu Ranskaan. Hitler ja hänen sodanjohtonsa uskoi, että maihinnousu tulisi tapahtumaan melko pohjoisessa, siis Calaisin satamakaupungin lähellä. Itse asiassa liittoutuneet olivat perustaneet tätä varten hämäysoperaation, operaatio Fortituden. Myös Normandia nähtiin mahdollisena maihinnousupaikkana, mutta kaikki huomio keskitettiin Calaisiin, koska sinne oli lyhyin matka Englannista.

Rommel Normandian sektorin komentajaksi

Erwin Rommel määrättiin Normandian sektorin komentajaksi 21. marraskuuta 1943. Rommel oli hämmästynyt siitä miten huonosti suojattu Normandia todella oli maihinnousua vastaan. Hän myös kritisoi avoimesti natsien impotenssia puolustusjärjestelyissä. Rommel olisi halunnut tankit tukemaan puolustusta rannikon lähelle. Kuitenkin Hitler, von Rundstedt ja Guderian olivat sitä mieltä, että tankkien tuli olla kauempana sisämaassa Pariisin lähellä. Taktiikkana oli päästää liittoutuneet maihin, ja sen jälkeen yllättää heidät tankeilla ja ajaa takaisin mereen. Rommel ei saanut tahtoansa läpi, vaan tankit jäivät kauas rannikosta. Lopputulos oli se, että liittoutuneet pääsivät melko helposti maihin.

Mistä tämä johtui?

Siis WTF? Päästää liittoutuneet maihin, vaikka maihinnousu olisi kaikista helpointa torjua rannikolla, kun vastustaja on merellä? Samoin D-Dayn aikaan Normandian lohkosta vastuussa ollut Rommel oli lomalla. Sattumaako? Lopputulosta liittoutuneiden hämäysoperaatiosta ja tiedustelusta? Hitlerin ja sodanjohdon epäpätevyyttä vaiko tarkoituksellista puolustuksen heikentämistä?


Miksi liittoutuneet päästettiin maihin Normandiassa?

Lyhyesti siksi, että peli Neuvostoliittoa vastaan oli menetetty. Nyt oli todella kyse siitä, valloittaako Neuvostoliitto koko Euroopan. Hitlerin - joka teoriani mukaan oli amerikkalaisten pankkien agentti - oli pakotettu päästämään länsiliittoutuneet maihin Ranskassa, jotta Neuvostoliiton etenemiselle saataisiin lisää vastavoimia.

Tätä tukee myös se, että maihinnousun jälkeenkin Hitler kieltäytyi lähettämästä joukkoja Calaisista Normandiaan:

Rundstedt claimed that about two weeks after the invasion he decided "a second landing was not coming but Hitler's headquarters were still convinced it was, and were reluctant to let [us] move forces westward to Normandy." 

Myös elokuvassa Operaatio Valkyrie on kohtaus, jossa Hitler vähättelee ja/tai suhtautuu välinpitämättömästi maihinnousuun ja sen mahdollisuuteen, ja vakuuttelee "kaiken olevan kunnossa". Se, tapahtuiko tuo kohtaus todella oikeassa historiassa, on disputable.

Lisäksi Hitlerillä oli melko kaksijakoinen suhtautuminen rintamiin. Itärintamaan ja Neuvostoliittoon Hitler suhtautui fanaattisesti, kun taas länsirintama ei ollut yhtä korkealla prioriteetilla. Hitler mm. määräsi itärintamalla karkurit teloitettaviksi heti. Länsirintamalla samanlaista käskyä ei ollut käytössä.

Natsi-Saksalla ja länsiliittoutuneilla oli jo aiemmin Neuvostoliittoa vastaan suunniteltua yhteistoimintaa: Saksan asevoimien tiedustelupalvelu Abwehr sai brittien tiedustelupalvelulta tietoja neuvostojoukkojen sijainneista idässä. Tuota tietoa sitten hyödynnettiin Wehrmachtin toimesta neuvostojoukkoja vastaan. Erityisesti Churchill ja Britannia oli länsiliittoutuneista neuvostovastaisin.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kvittuuuuh: Suomalaiset haluavat valtiolle töihin

HS: Kysely: Valtio on kiinnostavin työnantaja

Lainaus:

Viestintätoimisto T-Median tekemän kyselyn mukaan suomalaiset pitävät valtiota kiinnostavimpana työnantajana.

Niin. Onhan se valtio ihan kiva työnantaja. Ei tarvitse osata juuri paskaakaan, ja silti palkka juoksee paremmin kuin yksityisellä sektorilla. Mitä nyt sitten julkisen sektorin velkaantuminen "vähän varjostaa tulevaisuutta".

Tämä on jo toinen Kvittuuuuh-sarjan viesti. Ensimmäisessä viestissä minua vitutti se, että suurin osa suomalaisista koki ammattiyhdistysliikkeen jäsenyyden tarpeelliseksi.

No mikä ettei! Tehdään yhdessä Suomesta uusi Kreikka!


Kreikassahan nimenomaan ongelmana oli - ja on tietysti yhä edelleen - pöhöttynyt julkinen sektori ja työmarkkinat jäykistänyt ay-liike. Miltäpä yhteiskunta näyttää, kun kaikki ovat julkisella sektorilla töissä, ja ne vähät jotka oikeasti tuottavat jotain yksityisellä sektorilla, ovat hampaisiin asti järjestäytyneitä ay-liikkeessä? Minä vastaan: Se näyttää PIIGS-mailta.

Valtio suosii isoja yrityksiä

TiVi: Valtion jättimäinen it-diili valuu väkisin isolle firmalle

Lainaus:

Valtion yhteishankintayhtiö on asettanut vaatimuksen, jonka mukaan ehdokkaiden liikevaihdon täytyy olla vähintään 200 miljoonaa euroa tilikaudelta.

Siinäpä ei mikään Järvenpään Dataveikot enää myykään rautaa ja softaa valtiolle. Mietitäänpä sitten jotain EU:n laajuista hankintaa - minimiliikevaihto kipuaa varmaan jonnekin miljardi-luokkaan.

Ja sitten itketään sitä miten ainoastaan isot pärjäävät.

Tiede.fi keskusteluissa on ketju Wahlroosin kirjasta

http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/bjorn-wahlroos-ja-klassinen-liberalismi-t54784.html

Mielenkiintoista keskustelua. Kommenttien taso vaihtelee välillä "Kapitalismi-on-pahaa-aivot-narikkaan" taas aivan järkeviin ja monia katsantokantoja esiin tuoviin kommentteihin.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kvittuuuuh: "Lähes kaikki suomalaiset pitävät ay-jäsenyyttä tarpeellisena"

Talouselämä: Lähes kaikki suomalaiset pitävät ay-jäsenyyttä tarpeellisena

Mitäpä sitä tuohon mitään sanomaan.

Johtajien talokaupoista ja bonuksista

Näistä paasattiin jokunen kuukausi sitten oikein olan takaa. Kuitenkin valtiolla on näppinsä pelissä tässäkin. Talokaupat ja bonukset koskivat erityisesti Finnairia ja Ilmarista, molemmat umpijulkisia yhtiöitä.

Pako talouskurimuksesta tapahtuu aina leikkausten, säätelyn purkamisen ja yksityistämisen kautta

  • Margaret Thatcher ja Iso-Britannia
  • Augusto Pinochet ja Chile
  • Deng Xiaoping ja Kiina
Siinä vain joitain esimerkkejä, joissa talouskurimuksesta on "paettu" leikkausten, säätelyn purkamisen ja yksityistämisen kautta. Täysin sama kaava toimii missä ja milloin tahansa aina uudelleen.

Harakka, Seppänen: "Wahlroosin kirja ei sovi Suomeen"

Otsikossa siis "terävin" ja "oivaltavin" vasemmistolainen kritiikki Björn "Nalle" Wahlroosin kirjaa Markkinat ja demokratia kohtaan. Edelleen: eivätkö Wahlroosin vastustajat pysty parempaan? Millä tapaa Suomi muka on sellainen alue, johon Wahlroosin kirja ei muka sovi?

Lainaus Timo Harakalta:

Wahlroosin este ei ole vain kieli vaan aatemaailma, jota voi ymmärtää ainoastaan anglo-amerikkalaisen perinteen, kulttuurin ja instituutioiden ympäristössä. Ilmaisut eivät istu suomeen eivätkä Suomeen:

Lainaus Esko Seppäseltä:

Wahlroosin kirja "Markkinat ja demokratia, Loppu enemmistön tyrannialle" on Seppäsen mielestä pitkäpiimäinen anglosaksalaisen kapitalismin arkkiveisu,  jota ei ole tehty suomalaisille.

On totta, että Suomi ja suomalaiset ovat pitkään välttyneet "amerikkalaiselta kapitalismilta" ja sen sanomalta. Osin tästä on kiittäminen aina toisen maailmansodan loputtua alkanutta vasemmistolaista valtakautta Suomessa, julkisia viestimiä kuten YLE:ä, ja Neuvostoliiton läheisyyttä ja sen vaikutusvaltaa Suomessa ja Suomen sisäpolitiikassa.

Näen kuitenkin, että nyt on tapahtumassa muutos. Liberalismi/libertarismi voimistuu Suomessa, Fox tv-kanava rantautuu Suomeen, Suomessa on omat Mises, CIEL ja Libera -instituutit, Edistys-puolue on perustettu, suomalaiset teekutsut löytyvät, liberaaleja bloggaajia on kymmeniä jne.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

"Case etatismi & vasemmisto" - vahinko on jo päässyt tapahtumaan

  • Koulutusjärjestelmän laadun aleneminen
  • Massakoulutus yli tarpeen
  • Mitään tekemättömyyttä subventoivat "työllisyys"tuet
  • Puolisen tuhatta tohtorintutkinnon suorittanutta kortistossa
  • Keinotekoisista kaavoitusrajoituksista johtuva asuntopula kasvukeskuksissa
  • Julkisen sektorin koko 50-60 % BKT:sta
  • Huimasti kasvanut julkinen velka - niin valtio- kuin kuntatasolla
  • Suhteettoman korkeista koulutusmääristä johtuva alhainen ostovoima
  • Mikroyritysympäristön kehittymättömyys julkisien palvelujen ikeessä
  • Työllistämiseen liittyvä byrokratia
Etatismi & vasemmisto saa aikaan tällaista jälkeä. Kuinka kauan vielä jatketaan? Jo nyt on vaikeaa "päästä kuiville" etatismin ja vasemmiston suosta. Kuiville pääsy ei todennäköisesti onnistu millään muulla tavalla kuin jonkinlaisella perustulomallilla. Niin paljon ihmisiä on tukien varassa.

Jos nyt jatketaan

a) etatistista ja vasemmistolaista linjaa, eikä käännytä ympäri, ja
b) ei oteta käyttöön perustuloa

niin sitten ollaan niin syvällä etatismin ja vasemmiston suossa, että sieltä ei enää päästä ylös perustulollakaan. Se, mitä sitten tapahtuu on anybody's guess.

Eikö Timo Harakka pysty parempaan Wahlroosia kritisoidessaan?

Harakka HS.fi:ssä julkaistussa Wahlroosin kirjan arvostelussaan:

"Wahlroosin este ei ole vain kieli vaan aatemaailma, jota voi ymmärtää ainoastaan anglo-amerikkalaisen perinteen, kulttuurin ja instituutioiden ympäristössä. Ilmaisut eivät istu suomeen eivätkä Suomeen" 

Eli Harakan kritiikki on puhtaasti aatteellista - siis vasemmiston puolesta. A Western Heart blogissa on seuraava lainaus vasemmistolaisista:
Because of the fragility of a Leftist's ego, anything that threatens it is intolerable and provokes rage. So most Leftist blogs can be summarized in one sentence: "How DARE anybody question what I believe!". Rage and abuse substitute for an appeal to facts and reason.
Siten Harakan kritiikki ja vastustus on puhtaasti ideologista eli aatteellista. Mitään järkiperäistä argumenttia Harakka ei tuo julkisuuteen.

Muistetaan sitten vielä sellainen seikka, että vaikka Harakka onkin profiloitunut vasemmistolaisena taloustoimittajana, niin hän on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri.

Miksi Perussuomalaiset eivät voi kannattaa maahanmuuton subventioiden poistamista?

Mielestäni ainoa oikeudenmukainen, vapaa, selkeä ja talousmyönteinen tapa säädellä maahanmuuttoa on subventioiden poisto. Saat tulla vapaasti maahan, mutta mitään tukia ei myönnetä ilman kansalaisuutta.

PerSut eivät kuitenkaan voi kannattaa tällaista mallia, koska iso osa PerSujen äänestäjistä on itse riippuvaisia monista subventioista - julkinen terveydenhuolto, sosiaalietuudet, eläkkeet jne.

Puuttuminen maahanmuuton subventioihin saattaisi herättää PerSujen äänestäjäkunnassa kaltevan pinnan pelon, jossa äänestäjät pelkäisivät seuraavaksi, että heidän subventioihinsa puututaan. Siksi PerSu-leiristä on odotettavissa pelkästään maahanmuuton lukumäärään perustuvia rajoituksia.

Vasemmiston hierarkia

Alhaalta ylös

  • "Hyödylliset idiootit" - henkilöt jotka luulevat, että sosiaalipolitiikalla ja tukiratkaisuilla saadaan jotain kestävää aikaan. Henkilöt, jotka uskovat ihan aidosti asiaansa.
  • Etatisti-kärriääri-tyypit. Henkilöt, jotka haluavat tehdä byrokratiasta elämäntyönsä.
  • Power hungry individuals, jotka käyttävät vasemmistoa vain ponnahduslautana huipulle. Eivät usko kollektivismiin ideologiana, eivätkä juurikaan välitä siitä onko yhteiskunta järjestetty etatismin vai vapaiden markkinoiden mukaan.

BRIC-maat vahvistuvat, mitä tekee "vanha länsi"?

Brasilian talous on nousulaukassa. Intia kehittää jo anti-satelliittiaseita. Kiina on valtansa huipulla. Venäjä satsaa 500 miljardia asevoimiin. Mitä tekee Eurooppa? Velkaantuu lisää ja uppoaa yhä syvemmälle taantumaan Etelä-Euroopan vetämänä. Samoin USA.

Euroopan Federalisti Unioni ei ihan turhaan ole huolissaan kehityksestä.

Erityistä Suomessa: keskusjärjestöillä ja virkamiehillä yllättävän paljon valtaa

Verkkouutiset: Ruotsin valtiovarainministeri ei suvaitsisi "Sailas-ilmiötä"

Lainauksia:

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtajan Juhana Vartiaisen mielestä parlamentarismi toimii paremmin Ruotsissa kuin Suomessa.

- Suomessa hallitusvalta ja eduskunta ja parlamentarismi eivät ole koskaan olleet niin voimakkaita ja legitiimejä kuin mitä ne ovat Ruotsissa, Juhana Vartiainen sanoo.

Keskusjärjestöjen vallasta:

Hän ottaa esimerkiksi tulopolitiikan, jossa järjestöt sopivat keskenään palkoista sekä sosiaali- ja eläkepolitiikasta, ja valtiovalta on siinä jollain tavalla mukana.

- Ruotsissa ei tulisi kuuloonkaan, että vaikka eläkeikäpäätös olisi annettu työmarkkinajärjestöille, Vartiainen tylyttää.

Virkamiesten vallasta:

Vartiaisen mukaan valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailakseen viittaavaa "Sailas-ilmiötä" ei voisi esiintyä Ruotsissa.

- Valtiovarainministeri ei suvaitsisi sitä, että virkamiehet alkavat vetää poliittista linjaa.

SUMMA SUMMARUM

Parlamentarismi ei toteudu Suomessa niin hyvin kuin Ruotsissa.

Kuntapäättäjät huolissaan nuorten juomisesta, mutta asialle ei voi tehdä juuri mitään

Verkkouutiset: Kuntapäättäjät huolissaan nuorten juomisesta

Lainaus:

Kuntapäättäjät ovat huolissaan kuntansa nuorten alkoholinkäytöstä, mutta kuntien omat vaikutusmahdollisuudet alkoholihaittojen ehkäisemiseen ovat heidän mukaansa pienet.

Myöhemmin artikkelissa tarjotaan keinoiksi alkoholimainonnan suitsimista jne. Kieltolakia ei sentään ehdoteta.

MILTTONIN KOMMENTTI

Nuorten alkoholinkäyttö on ollut tapetilla iät ja ajat. Silti mikään julkinen toimenpide ei ole onnistunut sitä suitsimaan - ei kieltolaki, ei edes uskonnollinen poliisi Saudi-Arabiassa. Mielestäni nuorten alkoholinkäyttö on asia, joka ei edes kuulu julkiselle vallalle millään tavalla.

Olisiko aika laittaa ns. pillit pussiin tämän osalta, ja ignoroida aihe täysin julkisen vallan taholta?
Ja ei, ei se tarkoita sitä, että sen jälkeen kaikki nuoret alkavat juomaan alkoholia kuin viimeistä päivää. Nuorten alkoholinkäyttöhän lienee lisääntynyt juuri sillä ajalla, kun sitä on yritetty julkisen vallan taholta eniten suitsia.

Tietty siinä jää erilaisilta raittiuteen liittyviltä NGO-järjestöiltä budjettia saamatta, mutta eipä nykyiset "tuloksetkaan" perin häävejä ole.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Milttonin kokemuksia oppilasneuvostoista

Miltton on toiminut oppilasneuvostoissa. Mitä mieltä olin? No kuten arvata saattaa, ihan pelleilyä koko homma. Oppilasneuvostolla ei ollut vaikutusvaltaa mihinkään. Opetussuunnitelmat ovat keskusjohtoisia, ne määrätään käytännössä opetusministeriöstä. Niistä ei voi ottaa mitään pois, eikä lisätä mitään.

Siten "päätökset", joita oppilasneuvostoissa tehdään, ovat lähinnä marginaalisia ja kosmeettisia. Suurin päätös mitä olin tekemässä, oli se, että tilataanko kahviautomaatti Cafe Barilta vai joltain muulta toimittajalta.

Sitten voi olla jotain juhlia ja niiden järjestelyä, mutta muuten oppilasneuvostotoiminta on ihan kukkua ja ajanhukkaa. Sama varmasti yliopistotasolla. Siellä en ole ollut mukana.

Kun äänestät SDP:tä, asioistasi päättää suurtalouskokki, kuorma-autokuljettaja, amk-yhteisöpedagogi, dosentti jne.

Päivä ilman demarien mollaamista ei ole päivä eikä mikään.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Jenkit Afghanistanissa pelkästään huumeiden vuoksi



Kirjoitin aiemmin Afghanistanin sodan syistä. Väitin tuossa, että Yhdysvallat hyökkäsi Afghanistaniin sen vuoksi, että kvasi-uskonnollinen Taliban-liike alkoi tuhota huumepeltoja, jotka taas ovat merkittävä rahanlähde CIA:n harjoittamalle huumekaupalle - lailliselle tai laittomalle sellaiselle.

Tietenkään koko CIA ei järjestönä harjoita huumekauppaa, vaan CIA:n sisällä lienee pieni tai suuri korruptoitunut klikki, joka käyttää järjestöä julkisivunaan ja sen suomia erityisvapauksia, kuten valvonnan puutetta ja globaalia ulottuvuutta, hyväkseen. Toisin sanoen CIA on erinomainen alusta ja kulissi huumekaupan pyörittämiseen.

Jos nyt tuo ei olisi totta, eli Yhdysvallat olisi mennyt Afghanistaniin "pelkästään" Al-qaidan vuoksi, niin miksi USA on viettänyt maassa jo pitkälti vuosikymmenen, ja partioi säännöllisesti huumepelloilla niitä suojaamassa?

US/NATO Troops Patrolling Opium Poppy Fields in Afghanistan

Sinäänsähän Afghanistanissa ei ole mitään kovin arvokasta, vaan oopium-unikko on Afghanistanin tärkein tuote. Osamakin tapettiin jo viime keväänä.Suojaavatko USA:n joukot Afghanistanin huumepeltoja sen vuoksi, etteivät Talebanit pääse hyötymään niistä, ja rahoittamaan USA:n vastaista toimintaa huumekaupasta saaduilla voitoilla?

Neuvostoliitto myös lienee hyökkäsi Afghanistaniin sen vuoksi, että 1980-luvulla katsoivat, että sosialistisella taloudenpidolla "hoidettu" valtion kassa näytti pohjansa. Afghanistanin maailman suurimpiin kuuluva huumetuotanto olisi merkittävä tulonlähde viimeisiä henkosiaan vetävälle neuvostovaltiolle.

Ja silloinhan USA asettui tukemaan merkittävästi Taleban-liikettä edeltänyttä Mujahideen-liikettä - sekä materiaalisesti että propagandistisesti. Kaikkihan muistavat miten Rambo 3:ssa Hollywood-tähti Sylvester Stallone taisteli raakalaismaisia venäläisiä vastaan Afghanistanissa paikallisten sissien tukemana.

PELKÄSTÄÄN HUUMEIDEN VUOKSI?

No ei nyt ihan sentäs.

Afghanistan on tällainen win-win-tilanne. Jokainen saa jotakin:

CIA - saa palautettua huumekauppansa ennalleen
Military Industrial Complex - saa tuotteilleen (aseet, ammukset, ajoneuvot) kysyntää
Poliitikot - saavat jotain jota pyörittää
Sotilaat - saavat julkisen sektorin työpaikkoja

Sosialismi ja jumalanpilkka

Sosialistit panettelevat yksilöä ja yksilönvapautta korostavaa kristinuskoa yleensä oikein olan takaa. Raamatun päälle paskannetaan ja raamattuja kehoitetaan vaihtamaan pornolehtiin.

Kuitenkin kommunistisessa Kiinassa esim. jo edesmennyttä puhemiestä, Mao Tsetungia esittävän kuvan häpäiseminen on vielä tänäkin päivänä rangaistava teko. Tosin enää siitä ei joudu koko elämäkseen vankityöleirille.

SUMMA SUMMARUM

Tässä tuleekin esille hyvin yksi vasemmiston suosimista tempuista eli yksisuuntaisuus. Vasemmisto saa arvostella ketä tahansa miten tahansa, mutta kun sama tapahtuu toisinpäin, niin se on vähintäänkin vihapuhetta. Jos arvostelet vasemmistoa silloin kun se on vallassa, niin leiri kutsuu.

Siten jokainen vasemmistoa kannattava - mutta myös vastustava - voi mielessään kelailla miten "vapaa", "kansainvaltainen" ja "kritiikkiä vastaanottamaan kykeneväinen" mahdollinen vasemmistovaltainen hallinto olisi.

Tiekartta EU:n hegemoniaan


1 Eurotaantuman keinotekoinen syventäminen kriisiksi
2 Kansallisvaltioiden velkaannuttaminen
3 Yhteisen budjettikurin käyttöönotto
4 Kansalliset valtiovarainmimisteriöt EU-komission hallintaan
5 Kansallisten budjettien haltuunotto
6 Kansallisten parlamenttivaalien korvaaminen europarlamenttivaaleilla
7 Uniformisoidun lainsäädännön käyttöönotto
8 Kansallisten juhlapäivien ja symbolien kielto
9 Kansallishistorian opettamisen korvaaminen Euroopan historialla kouluissa
10 EU-kielteisen materiaalin kriminalisointi ja sensurointi
11 Kansallismyönteisten puolueiden ja mielipiteiden kriminalisointi ja sensurointi
12 Pakotettu kuuluminen Eurooppa-puolueeseen kaikille kansalaisille
13 Pakotettu kuuluminen Eurooppa-puolueen nuorisojärjestöön kaikille nuorille
14 Pakotettu kuuluminen Eurooppa-puolueen ammattijaostoihin kaikille tietyn ammattiryhmän edustajille
15 Kansallisten parlamenttien alistaminen toimeenpanevaan asemaan
16 EU:n yhteisen armeijan luominen
17 Hyökkäys USA:n avustamana Venäjälle, Lähi-Itään, Kiinaan, Afrikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Intiaan - neokolonialismin aikakausi
18 EU:n hegemonian levittäminen näille alueille

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Milloin ihmiset tajuavat, että

he eivät voi hyötyä toistensa kustannuksella pitkällä tähtäimellä? Pitkällä tähtäimellä markkinat ajautuvat aina tasapainoon.

Sosialistien vaalivoitto nostaisi bondikorkoja

Arvopaperi: Ennuste: Hollanden voitto Ranskan vaaleissa nostaisi bondikorkoja ja lisäisi epävarmuutta

Kylmä totuus on se, että sosialismi ei ole yhteensopiva talouden kanssa.

"Oikeudenmukaisuus", "reiluus" ja demarit

Demarit olivat se puolue, joka poisti varallisuusveron

SDP kohkaa naama punaisena "oikeudenmukaisuudesta" ja "reiluudesta". Silti nimenomaan SDP oli se puolue, joka poisti varallisuusveron, eli seisovasta omaisuudesta maksettavan veron. Kokoomus, tai mikään muukaan "rikkaiden puolue" ei poistanut sitä.


Nyt demarit haluavat "solidaarisuusveron", joka koskee vain ansiotuloa, mutta ei pääomatuloa

Kyllä, luit aivan oikein. Käytännössä kukaan rikas ei ole niin hullu, että ottaa pääosan tuloistaan ankarasti verotettuna ansiotulona.


MITÄ TÄSTÄ VOIDAAN PÄÄTELLÄ?

Jokin seuraavista:
  1. Demareilla on verrattain korkea huumorintaju. Kuilu abstraktien tavoitteiden ja käytännön toimien välillä ei juuri voisi olla enää suurempi. Ei ihme, että tuloerot kasvavat tällä tavalla.
  2. Demarit eivät tiedä mitä tekevät.
  3. Demarit tietävät mitä tekevät eli ovat ilkeitä.

Näin Suomessa: Yrittäjät linnaan


Olenkin jo miettinyt milloin yrittämisestä tulee lailla rangaistavaa toimintaa Neuvostoliiton tapaan:

Miltton osallistuu nyt Wahlroos-keskusteluun

Nallen kirjaa on ruodittu tällä viikolla oikealta ja vasemmalta. Hyvä niin. Nyt pistän oman lusikkani soppaan.


Valtioiden välinen kilpailu, jaloilla äänestäminen ja hallinnon keskittyminen

Tuon itse esille lähinnä sen tosiasian, että keskitetty järjestelmä ei yleensä toimi niin tehokkaasti kuin hajautettu. Tässä viitataan siis esim. EU:hun.

Nallehan vertaili tähän liittyen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan aikaista Eurooppaa saman ajan Kiinaan. Sen ajan Eurooppahan koostui useista pienehköistä valtioista, jopa kaupunkivaltioista. Ihmiset pystyivät äänestämään jaloillaan valtion harjoittamaa huonoksi koettua politiikkaa.

Kiina sen sijaan oli enemmän keskushallintoon perustuva ja sulkeutunut. Eurooppa ohitti Kiinan Wahlroosin mukaan noin 300-400 vuodessa - sekä poliittisesti, taloudellisesti että sotilaallisesti. Ei siis ollut sattumaa, että teollinen vallankumous sai alkunsa nimenomaan Euroopassa.


EU:n yhdentyminen tähän taustaan peilaten

Niin, valtioiden välinen kilpailu veronmaksajista todennäköisesti kuihtuu, jos EU:ta yhdennetään. Mielenkiintoista Nallen kirjaa kommentoinneissa oli mm. se, että Alexander Stubb hyväksyi Nallen kirjan paatoksen muuten, mutta sanoi EU:n olevan hyvä asia.

Stubbin kommentti summaa hyvin kokoomuksen nykyisen linjan: markkinatalous on ok, kunhan on iso julkinen sektori - vaikka sitten koko mantereen laajuinen.

Munaton kuin... Kilpailuvirasto

Kilpailuvirasto on suuressa viisaudessaan huomannut, että vähittäiskaupan ja kunnallisen kaavoituksen välillä on jokin yhteys. Kilpailuvirasto aikoo nyt selvittää mikä asiassa on vialla.

Jos otetaan huomioon se, miten hampaaton Kilpailuvirasto on aiemmin ollut vähittäiskauppaan liittyvissä asioissa, niin tästäkään tuskin tulee mitään sen suurempaa lopputulosta kuin 20-30 sivuinen raportti Kilpailuviraston nettisivuille.

Raportissa todetaan vain, että osuuskauppojen neuvostoissa istuvilla on myös paikkoja kunnanvaltuustoissa, ja tämä on eturistiriita. Sille ei kuitenkaan tehdä paskaakaan, ja Kilpailuviraston työntekijät saavat tästä 2500-3500 € virkamiespalkkaa käteen.

SUMMA SUMMARUM

Miksi meillä on niin tehoton, hampaaton ja munaton orgaani kuin Kilpailuvirasto? Vähittäiskaupan tapauksessakin kyse on lopulta julkisesta interventiosta kaavoitukseen, joka tapahtuu esim. osuuskauppaan sidoksissa olevien henkilöiden toimesta.

Mutta onhan meillä oltava Kilpailuvirasto, joka huolehtii siitä, että kilpailu toimii. (sarkasmi)

Katso tästä miltä "ihmiskasvoinen sosialismi" näyttää

Se näyttää tältä:




Ja tältä:

torstai 19. huhtikuuta 2012

Neljä vasemmiston suosimaa temppua - varo näitä!

1 SOLUTTAUTUMINEN

Neuvostoliitto solutti länsimaissa toimivia ideologialleen myönteisiä ihmisiä tärkeisiin instituutioihin. Näitä olivat mm. koulutuslaitos, oikeuslaitos ja lehdistö. Soluttautujien tehtävänä oli "mädättää" instituutiot sisältä päin.

2 TEKEYTYMINEN VASTUSTAJAKSI

Miten tämä sitten eroaa soluttautumisesta? Otetaanpa vaikkapa liberalismi ja liberaalit tarkasteluun. Osittain on epäselvää, tarkoitetaanko tällä vasemmisto- vai oikeistoliberaaleja? Vasemmisto pyrkii omimaan itselleen tietyn termin, jotta sen merkitys hämärtyy tai muuttuu jopa päinvastaiseksi. Samalla päästään tekemään aktiivisesti hallaa vastustajalle, kun voidaan esiintyä hänenä.

3 ASIOIDEN KÄÄNTÄMINEN PÄÄLAELLEEN

Mitä sanoa henkilöstä, joka väittää vakavalla naamalla norsua hiireksi tai päinvastoin? Totaalinen positiivion kääntäminen negaatioksi tai päinvastoin on yllättävän tehokas taktiikka, ja se voi yllättää kenet tahansa. "Markkinatalous johtaa katastrofiin." "Kaikki oikeistolaiset ovat epärehellisiä." jne.

4 YKSISUUNTAISUUS

Me saadaan arvostella sinua, mutta sinä et saa arvostella meitä. Kun sinä arvostelet meitä, se on vihapuhetta tai vastaavaa, mutta kun me arvostellaan sinua, se on täysin hyväksyttävää.

Jotain hyvää ja jotain huonoa koulutusmaailmasta

KL: Kouluta itsesi oikein, niin tulevaisuudessa riittää töitä

Otteita ja kommentointia:


Noin puolet vastaajista katsoo, että ammattioppilaitoksista valmistuvien ammattitaito vastaa tyydyttävästi työelämän tarpeisiin.
Keskuskauppakamarin kyselyn mukaan siis 50 % yrityksistä katsoo, että amiksien ammattitaito vastaa vain tyydyttävästi työelämän tarpeisiin. Siis vittu puolet! Hyvä että yrityksissä aletaan tajuta, että nykyisestä amiksesta tulee ihan paskaa materiaalia ulos. Amis onkin periaatteessa jäänyt jonnekin 1980-luvun kultaisten vuosien tasolle.


Vajaa kolmannes vastanneista yrityksistä sanoi, että ammatillisissa oppilaitoksissa koulutetaan liian vähän työvoimaa toimialan tarpeisiin.  
Siis, että pitäisi kouluttaa vielä enemmän paskaa työvoimaa? Miksi? Jotta lisätään paskan määrää, niin saataisiin enemmän timantteja? Mutta paskan määrä kuitenkin kasvaa. Tuo paska sitten näkyy erilaisissa työttömyys- ja syrjäytymistilastoissa.

Ymmärrän kyllä, että ylikouluttaminen laskee palkkoja, mutta samalla laatu kärsii ja kuonaa tulee enemmän.

Mario Draghi on muuten oikeassa, mutta...

Kirjoitin Mario Draghin mietteistä miten saada Eurooppa toimimaan. Draghin mukaan ongelman ydin on yhteiskuntasopimuksessa, jonka minä tulkitsen sosiaalivaltioksi. Draghi ehdottaakin turvaverkkojen purkamista ja rakenneuudistuksia työmarkkinoilla.

Tämä on periaatteessa kolikon toinen puoli. Draghin mietteet menevät siten osaltaan köyhien tylyttämisen puolelle, vaikkakin ovat osaltaan oikeansuuntaisia ja talousliberaaleja.

Kuitenkin, jotta uudistus olisi riittävän toimiva, tulisi myös purkaa julkista sektoria ja säätelyä. Nyt julkinen sektori ja säätely eivät ole millään tapaa Draghin "purkulistalla".

Siten "turvaverkkojen poistamisella" ja "työmarkkinoiden rakenneuudistuksilla" tulee olemaan todennäköisesti kokonaisuuden kannalta vain osittain positiivisia vaikutuksia. Julkista sektoria ja säätelyä tulisi purkaa vähintään samassa suhteessa. Muuten "uudistusten" vaikutus jää torsoksi tai jopa negatiiviseksi.

Suomalaisen työttömyyden taustaa

1960-luvulla alkoi Suomessa kaupungistuminen. Pientilallisten lapsia muutti kaupunkeihin, koska siellä oli töitä, joista sai fyrkkaa.

Ja mikäs siinä. Kasvu jatkoi kovana aina 1990-luvun lamaan asti ja siitäkin eteenpäin aina vuosiin 2008-2012, jolloin kasvusta lähti viimeinenkin kulmakerroin pois.

Minä väitän, otta suomalaisen työttömyyden tausta on siinä, että ne 8 % ovat niitä, jotka 1960- ja 1970-luvuilla muuttivat kaupunkeihin. Kreikassahan muuttoliike on takaisin maaseudulle. Miksei näin voisi olla Suomessakin?

Valtio maksaa helvetinmoiset sosiaalituet kaupunkeihin jääneille työttömille. Kreikassakin maksetaan sosiaalitukia, mutta niillä ei vain saa kaikkea kaupasta mitä haluaa.

Siten Suomessakin muuttoliike voisi olla takaisin maaseudulle.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Miksi kapitalismi ei toimi?

Lyhyesti sanottuna siksi, että julkinen sektori torppaa kaiken kehityksen. Vaikka yritysmaailma kehittyy aina vain tehokkaammaksi - sekä energia- että resurssitehokkaaksi - niin julkinen sektori syö kaiken tämän kehityksen.

Yksityiseltä sektorilta vapautuvat resurssit tuhlataan. Esimerkiksi yksityiseltä sektorilta vapautuva työvoima koulutetaan päin persettä julkisen sektorin koulutusjärjestelmässä. Yksityiseltä sektorilta vapautuva energiankäyttö tuhlataan virastojen valaistukseen.

Julkista sektoria on pakko supistaa, jos halutaan kapitalismin toimivan kunnolla.

Miksi Eurooppa ei toimi nykymallilla? Osa 2

Kirjoitin ensimmäisessä osassa, että Euroopan perimmäinen ongelma on sosiaalivaltio ja se, että siitä tuli normi lähes koko Euroopan laajuudessa. Nyt EKP:n pääjohtaja Mario Draghi esittää samanlaisia kommentteja.

Lainauksia:

- Euroopan perinteinen yhteiskuntasopimusmalli on auttamattoman vanhentunut, Draghi sanoo ja lisää ettei perinteisellä ajattelutavoilla ole enää sijaa nykyisessä taloustilanteessa.

Draghi toteaa kattaviin turvaverkkoihin perustuvan yhteiskuntajärjestelmän olevan mennyttä.

Draghi ei näe nopeita ratkaisuja Euroopan talousvaivoihin. Draghi uskoo että toistuvat taloudelliset sokit pakottavat Euroopan valtiot lopulta tekemään rakennemuutoksia työmarkkinoilla ja muuallakin.

- Aikanaan sanottiin että eurooppalaisilla on varaa maksaa kaikille siitä ettei kukaan tee töitä - ne ajat ovat ohi, Draghi täräyttää.

Todellakin naulan kantaan.

Tulihan se sieltä, vieläpä sosialistin suusta: Kaikki kreikkalaiset ovat syyllisiä!

TalSa: Kreikasta jyrähti viimein: "Olemme kaikki syyllisiä kähmintään"

Lainaus:

Sosialistinen veteraanipoliitikko Theodoros Pangalos vaatii tunteikkaasti nöyryyttä ja ryhdistäytymistä kaikilta kreikkalaisilta. "Olemme kaikki vastuussa julkisten varojen kähminnästä", hän jyrisee Ekathimerini.com -sivustolla.

Sellaista se sosialismi saa aikaan, kun kaikilla on kädet toistensa taskuissa. Sama toistuu ja tulee toistumaan periaatteessa kaikissa sosialistien hallinnoimissa maissa ja instituutioissa.

PIIGS-maita tuetaan kohta molemmista päistä

Arvopaperi: "EKP:lla ei muuta vaihtoehtoa kuin tukiostaa Espanjan bondeja"

Käytännössä EKP on sallinut esim. eurojen painamisen Kreikan, Irlannin ja Portugalin menojen kattamiseksi, kun fyrkka on ollut vähissä. Tämä on ns. loppupää.

Nyt rahavirran alkupäätäkin aletaan tukea, kun EKP osallistuu bondien tukiostoihin.

Miksi Occupy-mielenosoitukset eivät saaneet aikaan yhtään mitään?

Kuulu sosiologi Zygmunt Bauman arvosteli El Pais -lehden haastattelussa Wall Street -protesteja liallisesta tunnevaltaisuudesta. Hänen mielestään karnevaalia muistuttavista mielenosoituksista ”puuttuu ajattelu”.

”Joskin tunne sopii tuhoamaan, se on erityisen epäsopiva rakentamaan mitään. Kaikenlaisten luokkien ja olojen ihmiset kokoontuvat aukioille huutamaan samoja iskulauseita. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, mitä torjuvat. Mutta vastauksia on sata erilaista, jos heiltä kysytään, mitä he haluavat”, Bauman lausui.


Lähde: http://www.hs.fi/kulttuuri/HS-raadin+vastaukset+kysymykseen+Onko+mielenosoitus+tehokas+tapa+vastustaa+kapitalismin+ep%C3%A4kohtia/a1305547677151

Vasemmisto tarkoittaa AINA lisää byrokratiaa ja säätelyä. Lue tästä miksi.

Yhteiskuntaan vaikutetaan pääosin lainsäädännön avulla. Eri viranomaiset sitten valvovat tämän lainsäädännön noudattamista.

Vasemmisto taas on innokas etsimään yhteiskunnallisia epäkohtia. Mutta. Vasemmisto haluaa korjata nämä epäkohdat AINA lainsäädännön ja instituutioiden avulla. Esim. sen sijaan, että vasemmistolainen antaisi kerjäläiselle itse rahaa tai perustaisi pienehkön avustusjärjestön kerjäläisille, niin vasemmisto haluaa luoda lainsäädännön avulla uuden instituution tätä varten.

Uusi lainsäädäntö ja instituutio luo yhä enemmän tarvetta byrokratialle ja yksityiskohtaisemmalle säätelylle. Jos tätä jatketaan ad infinitum, niin se lopulta rampauttaa yhteiskunnan toiminnan.

Näytä minulle hyväntekeväisyyttä harjoittava vasemmistolainen, niin minä näytän sinulle lentävän norsun

Vasemmistolainen hölppyää aina, että köyhille pitää antaa riittävästi ja ketään ei saa syrjiä. Mutta hän ei juuri koskaan noudata näitä oppejaan itse YKSILÖTASOLLA.

Näiden oppien täytäntöönpanemiseen vasemmistolainen vaatii yleensä KOLLEKTIIVIA, eli valtiota.

Siten vasemmistolainen ei todennäköisesti anna romanikerjäläiselle rahaa ITSE, vaikka hänellä olisikin siihen mahdollisuus. Sen sijaan vasemmistolainen käyttää hurjasti aikaa jonkinlaisen uuden sosiaaliapujärjestelmän luomiseen romaneja varten.

MIKSI TÄLLAISTA VASEMMISTOLAISTA PITÄÄ VAROA?

Vaikka tällainen vasemmistolainen saattaakin vaikuttaa hyväntahtoiselta ulospäin, niin hänen hyväntahtoisuus tapahtuu kuitenkin AINA jonkun muun kuin hänen itsensä kautta.

Tavallaan tällainen vasemmistolainen haluaa auttaa, ja olla ns. "hyvä ihminen" (gutmensch), mutta kun sitten näytön paikka tulee, niin itsekkyys saa vallan. Kerjäläisen kippoon ei kilahda omasta taskusta senttiäkään.

Mutta koska hädänalaisen auttaminen on viime kädessä moraalisesti oikein vasemmistolaisen mielestä, niin toisten taskulle siinä loppujen lopuksi mennään.

YLE:llä saivarrellaan kotimaisen kalan tarjonnan puutetta

Tänään aamu-tv:ssä YLE:llä saivarreltiin sitä, että vaikka kalan syönti ja kysyntä on nousussa, niin silti kotimainen tarjonta on melko vähäistä.

Haastateltavina oli kaksi "asiantuntijaa" jostain valtion virastoista. Lopputulos oli se, että "asiantuntijat" totesivat, että jos kotimainen ammattikalastus olisi elinvoimaisempi, niin kotimaista kalaa olisi enemmän markkinoilla.

No, minäpä kerron syyt kotimaisen kalan puutteeseen:

  1. Verotus. Valtio syö Suomessa ison osan kalanmyynnin tuloksista.
  2. Säätely. Kaikki vitun hygienia ja kylmäketjusäännökset pitää olla kunnossa.
  3. Suomalainen heikko bisnesosaaminen. Vaikka kalaa osattaisiin pyytää, ei sitä osattaisi myydä ja markkinoida ostajille. Käytännössä Ruotsi ja Norja toimittaa Suomeen paljon kalaa, koska siellä on parempi bisnesosaaminen.
Olisivatpa edes helvetti ottaneet yhden ammattikalastajan sinne studioon haastateltavaksi.

    tiistai 17. huhtikuuta 2012

    Liiketalous ei ole suomalaisten verissä. Osa 10: Fruugo

    Tivi.fi: Kaikkien aikojen suomalaisfloppi: 40 miljoonalla eurolla 100 000 euroa liikevaihtoa

    No, sijoitetun pääoman "tuotto" (sipo) on siis tässä tapauksessa 0,0025. Tämäkin siis ilman inflaatiokorjausta. Käytännössä sipo pitää olla yli 1, jotta pääomalle on syntynyt reaalista tuottoa. Fruugon tapauksessa 1 euro on kutistunut 2,5 promille-euroon.

    Säälittävää!

    Murhanhimoiset vasemmistolaiset

    "The only way for mankind to get out of this misery is to kill the 1% who own everything. The 1% who have put us in the position where humanity has no value. The rich. And the politicians who are the puppies of the rich."
    -Aki Kaurismäki Guardianin haastattelussa

    "Tiedän, että tapan itseni, mutten vielä. En ammu itseäni päähän vaan sydämeen."
     -Aki Kaurismäki

    "Liikuukohan Nalle turvamiesten kera? Suomessa on paljon karhun metsästyksestä innostuneita ihmisiä."
    -Sosiaalidemokraatteja edustava käyttäjä Tomi Takkirauta-blogin kommenteissa

    "Tämän tapauksen jälkeen Björn Wahlroosin ei tarvitse selitellä enää yhtään mitään. Hän on pesunkestävä plutokraatti - juuri sellainen tapaus, jollaiset kärsivät kroonisesta syanidinpuutteesta, ja kuten tiedämme, plutokratia on tyrannian kaikkein viheliäisin muoto. Ruukinmatruuna lupaa katsoa jonnekin toisaalle ja käyttää varmuudeksi vielä silmälappuja, jos joku päättää lukea Wahlroosille korpilakia.
    "
    -Ruukinmatruuna blogissaan

    "Sosialistien toimeenpanema ja porvaristoon kohdistuva joukkotuhonta ei kumpua mistään vihasta tai moraalisesta tuomiosta, vaan ihan yksinkertaisesti siitä, että porvaristo saattaa olla henkisesti niin vammautunutta, ettei sillä ole mitään elämisen mahdollisuuksia sosialistisessa yhteiskunnassa."
    -Sammalkieli tämän postauksen kommenteissa

    "Miltton Friidman poltetaan roviolla. Haju on melkoinen. Yäk."
    -Rauno Takkiraudan kommenteissa


    SUMMA SUMMARUM

    Ja PerSujen kielenkäyttöä kummeksutaan? Ainakin netissä vasemmisto laskee liikkeelle samanlaista tai vieläkin aggressiivisempaa tekstiä.

    maanantai 16. huhtikuuta 2012

    Vaarallisinta vasemmistossa

    Logiikan puute, itseviha ja ideologian pakottaminen muille.

    Keskiluokka yksityisen ja julkisen sektorin saksenterien välissä

    Keskiluokka kutistuu länsimaissa. Joku voisi sanoa, että kuihtuu, mutta kutistuminen lienee tällä hetkellä todenmukaisempi ilmaisu.

    Mutta mistä tämä johtuu? No, hyvin yksinkertaisesti tästä:

    • Julkinen sektori pyrkii turpoamaan ja maksimoimaan pääoman käytön
    • Yksityinen sektori pyrkii supistumaan ja minimoimaan pääoman käytön
    Jos olet julkisella sektorilla, joutuu julkinen sektori aina maksamaan enemmän supistuvasta yksityisen sektorin tarjoamasta tarjonnasta.

    Jos olet yksityisellä sektorilla, joudut maksamaan enemmän julkiselle sektorille.

    LOPPUTULOS

    Julkinen sektori kuristaa yksityistä sektoria. Yksityinen sektori kuristaa julkista sektoria. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät.

    Yhteiskunnallinen saksiote on niin vahva, että moni katkeaa sen puristuksessa.

    sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

    Haluatko katsoa 141 minuuttia paskanjauhantaa? Katso tämä video!

    http://www.mirule.org/video/506

    Taas yksi Suomi-myytti murrettu: Suomi ei enää ole "rauhanturvaamisen suurvalta"

    HS: Suomen maine rauhanturvaamisen suurvaltana murentunut

    Lainaus:

    Suomesta puhuttiin menneinä vuosikymmeninä rauhanturvaamisen suurvaltana, mutta 2000-luvulla suomalaisten rauhanturvajoukkojen koko on supistunut rajusti.
    Ennätysvuonna 1999 suomalaisia rauhanturvaajia oli maailmalla keskimäärin yli 2 000, mutta viime vuonna luku laski jo alle kolmeensataan.

    Suomi ei ole ollut viimeisimpään kymmeneen vuoteen enää maailman kärjessä oleva tietoyhteiskunta. Nyt meni rauhanturvaamisen suurvallan titteli. Mitä seuraavaksi? Suomalainen korruptoimattomuus ja hyvinvointivaltio ovat jo saaneet kilpeensä iskuja.

    Mitä tapahtuu kun kaikki laatuun liittyvät attribuutit riisutaan?

    Kansa haluaa työtä. Kansa haluaa koulutusta.

    Mutta mitä tapahtuu, kun kaikki laatuun liittyvät attribuutit - siis kvalitatiiviset attribuutit - riisutaan pois? Julkinen työ ja julkinen koulutus perustuu yleensä neuvostoliittolaisesti määrään laadun sijasta.

    Julkisen sektorin työ suunnitellaan. Seuraavalle vuodelle lasketaan työtunnit kullekin toiminnolle mitä organisaatiossa on. Julkinen koulutus suunnitellaan. Tutkinto X sisältää yli 200 opintopistettä opetusta, tutkinto Y sisältää yli 300 opintopistettä opetusta.

    Minkäänlaisia kvalitatiivisia attribuutteja ei näy tässä. Niin kauan laadusta ei puhuta, saat vain määrällisen annoksen asiaa X.

    Natsi-Saksan "talousihme"

    Käytän tämän tekstin pohjana tätä sivua. Sivulla ei ole juuri mainittu lähteitä, mutta oletan sen antavan suurinpiirtein oikeanlaisen kuvan natsi-Saksan taloudesta.

    Sitten asiaan...

    Natsi-Saksan "talousihme" on ihmeen pysyvä myytti

    Milttonillekin opetettiin yläasteen historian tunneilla, miten Hitler "pisti natsi-Saksan talouden kuntoon". Myös Granpa Igorkin fiilisteli jossain kommentissa, että "oli hyvä kun ihmiset saivat töitä" (vittu LOL!). No joo. Noin niinkuin fiilistasolla talouden saaminen pintapuoleisesti kuntoon, työttömyyden poistaminen ja "suur-Saksan" nousu tietysti tuntuu ihanan mahtipontiselta.

    Mutta

    Mihin natsi-Saksan "talousihme" ja työttömyyden poistaminen todella perustui? Tässä joitain päällimmäisiä tekijöitä listattuna:

    1. Naisia ei enää listattu työttömyystilastoihin. Natsien mielestä naisen paikka oli kotona äitinä, joka synnyttää valtakunnalle uusia taistelijoita.
    2. Työnteko oli pakollista. Jos natsi-Saksan kansalainen kieltäytyi työtoimiston osoittamasta työstä, joutui hän keskitysleirille.
    3. Työttömiä juutalaisia ei enää listattu työttömyystilastoihin, koska heidän natsi-Saksan kansalaisuutensa kumottiin.
    4. Natsien työllisyyspolitiikan julkinen arvostelu tarkoitti ensin Gestapoa ja sen jälkeen keskitysleiriä.
    5. Vuoden 1935 asevelvollisuuden palauttaminen poisti paljon nuoria miehiä työttömyystilastoista. Sama periaate toimii myös nykypäivän Suomessa.
    6. Aseteollisuus oli merkittävä työllistäjä. 
    7. Osa töistä oli työsiirtola-tapaista työtä, jossa työläiset asuivat työpaikan lähellä parakeissa ja saivat palkaksi vain nimellisen summan rahaa.
    8. Työstä ei saanut irtisanoutua ilman työhallinnon lupaa.
    9. Työväestön viihdyttämiseen ja virkistämiseen perustettiin Kraft durch Freude (KdF) järjestö, joka järjesti erilaisia kulttuuri- ja virkistystapahtumia n. 25 miljoonalle saksalaiselle työläiselle. KdF itse työllisti merkittävän määrän saksalaisia.
    10. Huolimatta kommunistivastaisuudestaan, natsihallinto oli aivan samanlainen suunnitelmatalous kuin Neuvostoliitto, joskin saksalaisella tehokkuudella ja työmoraalilla höystettynä. Hallinto itse työllisti paljon ihmisiä.
    11. Lakot olivat laittomia.
    12. Työaika oli 72 tuntia viikossa. Se on 14,4 h / 5 työpäivää, 12 h / 6 työpäivää ja 10,3 h / 7 työpäivää.
    13. Vuodesta 1933 lähtien natsi-Saksa tuhlasi enemmän rahaa kuin mitä ansaitsi.
    14. Reaalinen tulotaso vuonna 1939 oli lähes sama kuin vuonna 1928. Tämä siis inflaatiokorjattuna.

    LISÄKSI...
    • Siinäkin tapauksessa, että toista maailmansotaa ei olisi syttynyt, natsi-Saksa olisi joutunut jollain tapaa hoitamaan kasvavan valtionvelan ja teollisuuden asetuotantokeskittyneisyyden. Valtionvelka olisi todennäköisesti "hoidettu" inflaatiolla eli rahaa painamalla. Tämä taas olisi aiheuttanut ostovoiman heikkenemistä. Aseteollisuuden alas-skaalaaminen taas olisi tarkoittanut työttömyyden lisääntymistä, ja sen mahdollista uudelleensijoittamista mahdollisiin uusiin tehtäviin, joiden tuottavuus on kyseenalainen.

    SUMMA SUMMARUM

    Natsi-Saksa ei ollut kestävä yhteiskuntamalli. Eivätkä myöskään natsi-Saksan kansalaiset olleet niin mitään kovin aloitekykyisiä ja henkisiä. Siten Hitler oli tavallaan oikeassa siinä, että kansa petti hänet.

    Kun julkisen sektorin työpaikka vaihtui yksityiseksi

    Miltton on todistanut erästä tapausta, jossa pitkän uran julkisella sektorilla tehnyt johtaja - sanottakoon vaikkapa Vilpertti - siirtyi yksityiselle sektorille n. 50 vuoden ikäisenä. Miten tapauksessa kävi?

    • Yksityisen sektorin yrityksen johto asetti Vilpertille tavoitteita. Vilpertti winetti kovista tavoitteista. Kuulemma julkisen sektorin puolella heillä ei ollut näin tiukkoja tavoitteita. No, eipä tietenkään.
    • Kun tavoitteiden täyttäminen ei onnistunut, alkoi yrityksen johto painostaa Vilperttiä - siis ihan syystä. Tosin siinä vaiheessa johdon olisi pitänyt nähdä, ettei hommasta tule vittuakaan. Vilpertti taas rupesi haukkumaan johtoa ylimieliseksi jne.
    • Lopulta homma päättyi siihen, kun Vilpertti otti fudut "työpaikkakiusaamisen" takia.

    SUMMA SUMMARUM

    Eli kun julkisen sektorin johtaja siirtyi yksityiselle sektorille, ja hänelle asetettiin ihan oikeita, omasta mielestänikin todella haastavia tavoitteita, ei hommasta tullut paskaakaan.

    LESSONS LEARNED

    Älä palkkaa julkisen sektorin johtajaa yksityiselle sektorille. Toisinpäin homma voi toimia, mutta ei siten, että 20 vuotta helppoa elämää julkisella sektorilla viettänyt johtaja siirtyy yksityiselle puolelle.

    Vasemmiston hätävalheet

    Aina kun julkista sektoria leikataan tai yksityistetään, alkaa vasemmiston säälittävä älämölö. Voit kuulla tällaisia kommentteja:

    "Jos koulutusta leikataan, lapset eivät saa koulutusta."


    "Tässä nyt lisätään merkittävästi epätasa-arvoisuutta."


    "Kyynärpäätaktiikka valtaa alaa yhteiskunnassa tämän myötä."


    "Terveydenhoito on jokaisen perusoikeus, josta ei tule tinkiä."

    MITÄ NÄMÄ KOMMENTIT TODELLISUUDESSA TARKOITTAVAT?

    Hyvin tiivistetysti tätä:
    "Mulla on nyt hyvä julkisen sektorin suojatyöpaikka alla sekä asunto- ja autolainat. Jos leikkaatte, niin suutun ja mustaksi muutun. Ai niin, by the way, teidän pitää kustantaa "elämäntyylini" seuraavat 40-45 vuotta kunnes pääsen valtion maksamalle eläkkeelle - siitä riippumatta miten teillä menee työelämässä."

    Samaan syssyyn samat mölöttäjät sylkevät markkinatalouden päälle ja halveksuvat sitä: "Enhän minä nyt niin barbaarisella alalla voi työskennellä. Kyllä julkinen sektori on jokaisen tiedostavan ja solidaarisen ihmisen työpaikka ja sitä tulee kannattaa myös vaaleissa. Jos et kannata isoa valtio- ja kuntasektoria, niin en enää puhu sinun kanssa."

    VITTU MITÄ KUVOTTAVAA PASKAA SAATANA!

    lauantai 14. huhtikuuta 2012

    Suomi ja suomalaiset ovat institutionalisoituneet viimeisimmän 20 vuoden aikana

    Missä kävit ala-asteen? Mikä tutkinto sinulla on? Missä joukko-osastossa kävit intin? Missä organisaatiossa työskentelet? Niin. Sepä se. Näyttää käyvän yhä enenevissä määrin niin, että Suomesta ja suomalaisista on tulossa "laitoskansa".

    On menossa vaihe, jossa instituutio ja kollektiivi ottaa vallan yksilöstä. Eikä ihme. Nykyään ihminen voi elää kehdosta hautaan instituutioiden hellässä huomassa. Synnytyssairaala, lastentarhan, peruskoulu, ammattikoulu, lukio, yliopisto, kunnat, kaupungit, vanhainkodit.

    Riittää kun et pure ruokkivaa kättä, eli et kyseenalaista sosiaalivaltiota. Siinä on avaimet helppoon elämään.

    Kävitkö ammattikoulun tai ammattikorkeakoulun? Too bad...

    Nykyisestä ammatti- ja ammattikorkeakoulujärjestelmästä valmistuu pääasiassa liian suuri määrä työmarkkinoille liian heikosti koulutettuja nuoria "osaajia".

    Sen lisäksi suurimmissa Suomen kaupungeissa on jo laaja ulkomaalaisedustus ammateissa, joihin ammattikouluista ja ammattikorkeakouluista valmistutaan.

    Tämä aiheuttaa väkisinkin nuorisotyöttömyyttä ja syrjäytymistä.

    Edustuksellinen demokratia on käytännössä harvainvaltaa

    Suomen väestö oli 5 375 276 henkeä joulukuun 2010 lopussa. Eduskuntaan valitaan 200 edustajaa. Valiokuntien koot taas ovat keskimäärin 20 edustajaa tai sen alle. Käytännössä kaikki lakiesitykset valmistellaan valiokunnissa, jonka jälkeen niistä äänestetään eduskunnassa.

    Siten vaikkapa valiokuntatyöskentelyssä alle yksi promille väestöstä päättää lopun väestön asioista. Eduskuntaäänestyksessä 3 promillea väestöstä päättää lopun väestön asioista.

    Homoista mesoaminen - Länsimaiden ja Venäjän välinen ero

    Onko kukaan ihmetellyt idän ja lännen eroja siinä mitä tulee suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen? Lännessä lähestulkoon halutaan muuttaa koko yhteiskunta homonormatiiviseksi, vaikka homoseksuaalit ovat pieni vähemmistöryhmä.

    Sen sijaan Venäjällä yhteiskunta ei ole niin homomyönteinen kuin lännessä. Joku voisi sanoa sen olevan jopa homovastainen. Miksi näin? Peilataanpa tätä eroa Takkiraudassa julkaistuun kommenttiin vasten:

    KGB mädätti lännen älymystön, mutta piti huolen siitä että Neuvostoliitossa ei vastaavaa tapahtunut. Jos länsimaiset akateemiset uusvasemmistoliikkeet olisivat levinneet Neuvostoliittoon, niin siellä ne oltaisiin tukahdutettu voimakeinoin pitäen niitä mm. neuvostovastaisina, harhaoppisina, vakautta vaarantavina, moraalia turmelevana, maanpetoksellisina, ulkovaltojen hyväksi vakoilevina tms.

    Onko sittenkin niin, että homostelu pehmentää yhteiskuntaa liiaksi, jolloin se ei enää toimi kunnolla? Siksi Putinin johtama autoritäärinen ja verrattain sulkeutunut Venäjä haluaa rajoittaa homojen oikeuksia.

    Kun vertaa Venäjän julkista ilmapiiriä suomalaiseen, niin kontrasti on huomattava. Venäjän julkinen ilmapiiri on homovastainen ja ortodoksisella kirkolla on merkittävä asema.

    Sen sijaan Suomessa homokeskustelu on lähes yhtä aktiivinen ja kirkon asema yhteiskunnassa murenee.

    Miksi Euroopan on saatava taloutensa kuntoon?

    Koska muuten inflaatio syö kaiken talouskasvun. On tuotettu fyysisesti enemmän, mutta sen arvo on inflatoitu. Suomen(kin) inflaatiokorjattu talouskasvu vuodelta 2011 on negatiivinen siten, että inflaatio on syönyt kaiken talouskasvun.

    Jatkuva negatiivinen talouskasvu inflaation ansiosta ei ole pitkällä tähtäimellä kenenkään etu, ja johtaa Euroopan taloudelliseen marginalisoitumiseen nousevien talouksien (BRIC & Next11) rinnalla.

    Kehitysmaissa yksityiset koulut ovat julkisia kouluja parempi vaihtoehto


    Kommentti Youtubessa:

    Better teachers might be working in government schools because of the pay, but don't forget about the system in which they work. Government schools are much more restrictive to teachers than private schools, which allow teachers to think outside of the box. My wife was a government school teacher for years and left in disgust because she was not allowed to do what was best for her students. Better teachers do not automatically equal better education for students. Not when the system is broken.

    Kiitos LS:lle linkkivinkistä!

    tiistai 10. huhtikuuta 2012

    Eurooppa pysähtyy maa kerrassaan - nyt vuorossa Ranska

    Eurooppa vaipuu nollakasvun uneen

    Kirjoitin aiemmin, että Suomen talouskasvu on käytännössä pysähtynyt. Se on luokkaa +0,10 % eli prosentin kymmenesosan luokkaa. Inflaatiokorjattu talouskasvu on jo negatiivinen (-0,52 %), eli inflaatio syö kaiken reaalisen talouskasvun.

    PIIGS-maat ovat jo totaalisesti kuralla, ja ne tulevat pysymään pystyssä todennäköisesti vain ja ainoastaan sen ansiosta, että EKP kuittaa niiden erääntyviä lainaeriä painokoneella. Euron rahaliittoon kuulumattomassa briteissä Bank of England on painanut puntia maaliskuusta 2009 lähtien yhteensä 329 miljardia (=329 000 000 000). Se on yli 5 000 puntaa per yksi britannian asukas.

    Nyt vuorostaan on pysähtynyt Ranska. Mutta mitä muutakaan voi odottaa maalta, jossa nykyisenkaltainen vasemmistolaisuus syntyi, ja josta termi etatismi originoituu.

    Mitkä maat pitävät Eurooppaa ja valuuttaliitto euroa pystyssä?

    Ilmeisesti tällä hetkellä vain Saksa, Itävalta ja Alankomaat. Toki myös Tanska ja Ruotsi, mutta ne eivät kuulu euroon.

    Mitä odotettavissa?

    Hyvin lyhyesti sanottuna nollakasvua ja inflaatiota.

    Mitä sosialistit tekevät julkiselle taloudelle?

    Hyväksi (tai huonoksi) esimerkiksi käyköön espanjalaiset sosialistit:

    Uusisuomi: Muhiiko Espanjassa yllätys? ”Kuin Suomi 1980-luvulla”

    Lainaus:
    Viime kesänä Castillan maakunnan vaalien jälkeen valta vaihtui sosialisteilta kansanpuolueelle. Uusi valtapuolue huomasi maakunnan kassan olevan tyhjän ja sosialistivirkamiesten hävittäneen tositteita peittääkseen jälkensä.

    Ottamatta kantaa siihen menivätkö rahat juomiseen vai tähdellisempiin asioihin, on fakta se, että Castillan maakunnan kassa on tyhjä nimenomaan sosialistien jäljiltä.

    Mutta mitäpä muuta voi odottaa puolueelta, jonka jäsenten ja äänestäjien suhtautuminen rahaan on parhaimmillaankin halveksuvan tuhlailevainen.

    Hyvinvointivaltio on rajallinen resurssi. Luulitko toisin?

    Vasemmiston suhtautuminen rahaan on parhaimmillaankin väliinpitämätöntä. Vasemmisto on anti-kapitalistinen ja etatistinen, ja näkee, että rahaa voidaan monistaa surutta lisää painamalla sitä rahapainossa. Sosiaalivaltio on vasemmiston ykkösprojekti ja pyhä lehmä, ja se näkee, että kaikki keinot ovat sallittuja sen ylläpitämisessä. Siten esimerkiksi erääntyvää julkista velkaa voidaan mitätöidä ad infinitum rahan painamisen avulla.

    Kuitenkin myös hyvinvointivaltion ylläpitämisessä perälauta tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin

    Rahan painaminen johtaa sekä sisäiseen inflaatioon talousalueen sisällä että ulkoiseen inflaatioon talousalueen ulkopuolella, kun valuuttaansa inflatoivan talousalueen kanssa kauppaa käyvät muut talousalueet joutuvat inflatoimaan valuuttaansa säilyttääkseen valuuttakurssien välisen balanssin.

    Hyvinvointivaltion säilyttäminen perustuu tällä hetkellä ainakin PIIGS-maissa julkisen velan kasvattamiseen ja erääntyvien maksuerien ja korkojen mitätöintiin rahapainon avulla.

    Jossain vaiheessa inflaatio heijastuu ruoan ja asumisen hintoihin siten, että köyhimmät joutuvat turvautumaan yhä enenevissä määrin sosiaalietuuksiin näiden hankkimisessa. Sitten sosiaaliturvaa kasvatetaan. Sen jälkeen julkisen velan maksueriä mitätöidään rahapainon avulla. Hinnan korotusten ja inflaation vuorotteleva kierre on valmis. Hyvinvointivaltion perälauta tulee vastaan.

    maanantai 9. huhtikuuta 2012

    Raimo Sailas - Itseironian multihuipennus

    Uusisuomi: Suomen todellisuus: ”Mikä hyvinvointivaltio tämä on?”

    Lainaus:

    Sailas sanoi olevansa sitä mieltä, että huomattava osa nuorista ja osa aikuisistakin ei ymmärrä, mitä oikea työnteko on.

    Ja Sailaksen omalla puolueella (sosiaalidemokraatit) ja sen ideologialla (sosiaalidemokratia) ei ole mitään tekemistä asian kanssa?

    - Mikä hyvinvointivaltio se sellainen on, jossa huostaanottojen määrä kasvaa rajusti, jossa alkoholinkäyttö on aivan ylenmääräistä nuortenkin kohdalla, jossa jäädään työkyvyttömyyseläkkeelle erittäin laajasti? Ei tämä nyt mitään hyvinvointia ole, Sailas sanoi.

    Ensin ajetaan sosiaalidemokraattista politiikkaa ja sitten saivarrellaan itse sen aikaansaannoksia. Come on, give me a fucking break! Itseironian multihuipennus.

    Sitä itseään

    Miksi edes linkkaan tämän? Veikkaanpa, että olen ajanut nyt blogissani enemmän vasemmiston asiaa kuin liberalismia.

    YLE: Ranskan vaalien musta hevonen on kansankiihottaja äärivasemmalta

    Lainaus:

    Ideana oli vetää yhtäläisyysviivoja talouskriisin leimaaman nykytilanteen ja Ranskan suuren vallankumouksen aloittaneen vuoden 1789 Bastiljin valtauksen välillä. Sorrettu kansa nousee vastarintaan sortajiaan vastaan. Hyvät vastaan pahat.

    Eikö demokratiassa kansa sorra itse itseään? Jos siten kansa kääntyy demokratiassa "sortajiaan" vastaan, eikö se käänny de facto itseään vastaan?

    No, vasureiden logiikka ei nyt koskaan ole ollutkaan mitään kovin kehuttavaa. Pitäkööt vallankumouksensa. Todennäköisesti siinä käy samalla tavalla kuin vuosina 1789-1799. Ensin on kova älämölö päällä, sitten on terrorin aikakausi ja sen jälkeen Napoleonin kaltainen diktaattori ottaa vallan.

    Jeesus vs. Lenin - Erinomaista pääsiäiskeskustelua kommunismi-teemalla höystettynä

    Piti ihan tallentaa, koska sen verran hyvää matskua. (lähde)


    Norppa kommentoi_ 1 tunti sitten
    Jeesus lähti siitä, että yksilön täytyy muuttua, niin yhteiskuntakin muuttuu. Marx ja Lenin taas lähtivät siitä, että kun yhteiskunta muutetaan, niin ihmisetkin muuttuvat.
    Antsu kommentoi_ 1 tunti sitten
    Niin ne ihmisetkin tosiaan muuttuivat: luotiin uusi neuvostoihminen. Aloitekyvytön ja laiska juoppo.
    Antsu kommentoi_ 19 minuuttia sitten
    Kirkot taas loivat vuosisatojen kuluessa uuden "uskovais-ihmisen": tekopyhän mammonaa keräävän muilta varastavan ahneen varkaan. ---   MILTTONIN KOMMENTTIRAITA On totta, että kirkosta on periaatteessa tullut samanlainen instituutio, kuin vaikkapa valtiosta tai Neuvostoliitosta. Siten "uskovais-ihminen" termi ja kuvaus ei ole täysin hatusta vedetty. Kirkko yrittää käytännössä muuttaa ihmistä samalla tavalla kuin valtio tai Neuvostoliitto. Kirkko luo kuvan ns. ihanneihmisestä, johon kaikkien uskovaisten on sitten pyrittävä. Kuitenkin lopputulos on mitä todennäköisemmin Antsun mainitsema tekopyhä ja mammonaa keräävä muilta varastava ahne varas. Miksi näin? Koska kuten käyttäjä Norppa sanoi, tällöin muutos ei lähde ihmisestä itsestään. Kirkko-instituutio luo samanlaisen kuvan ihanneihmisestä kuin Neuvostoliitto.

    sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

    Säätely tappaa - kirjaimellisesti

    Forbes: National Pay Scales Kill People

    Lainaus:


    In many sectors, pay is regulated to be equal across heterogeneous geographical labor markets. When the competitive outside wage is higher than the regulated wage, there are likely to be falls in quality. We exploit panel data from the population of English hospitals in which regulated pay for nurses is essentially flat across the country. Higher outside wages significantly worsen hospital quality as measured by hospital deaths for emergency heart attacks. A 10 percent increase in the outside wage is associated with a 7 percent increase in death rates. Furthermore, the regulation increases aggregate death rates in the public health care system.

    Koulutusjärjestelmä muuttumassa askel kerrassaan sosiaalihuollon suuntaan

    Yläasteen jälkeen työttömiksi jäävät lukioon

    Monessa kunnassa yläasteen jälkeen työttömäksi joutuvat tapaukset laitetaan nykyisin lukioon. Tätä varten lukion pääsykriteerejä tietenkin pitää alentaa. Malli on myös saanut suosiota muuallakin, kuten briteissä ja Espanjassa. Tosin Espanjassa malli on johtanut alhaisen motivaation oppilaiden lisääntymisen johdosta lisääntyneisiin opettajien poissaoloihin.

    Ei ihme, että yliopisto-opettajat valittavat koko ajan lukiosta valmistuneiden oppilaiden laadun huonontumisesta.

    Koulutusjärjestelmän käyttö sosiaalihuollon tarpeisiin lisääntyy kasvavan nuorisotyöttömyyden myötä

    Kuitenkin "kehityksen" pääsuunta on se, että lisääntyvän nuorisotyöttömyyden myötä koulutusjärjestelmää tullaan käyttämään yhä enenevissä määrin sosiaalihuollon tarpeisiin.

    Seuraus

    Koulutusjärjestelmän käyttö yhä enenevissä määrin sosiaalihuollon tarpeisiin rapauttaa koulutusjärjestelmän laadun ja sitä kautta vaikuttaa haitallisesti yhteiskuntaan kokonaisuutena, koska koulutusjärjestelmä on osa yhteiskuntaa. Jos joku sanoisi, että toiminta on tarkoituksellista, niin tuo tarkoitus voisi olla koulutusjärjestelmän mädättäminen sisältä päin.

    Tulevaisuus: Kaltevan pinnan argumentti?

    Mitä sosiaalitapauksille tapahtuu lukion jälkeen? Pannaanko heidät ammattikouluun tai ammattikorkeakouluun? Tai jopa yliopistoon? Lasketaanko koulutusjärjestelmän jo entuudestaan kehnoja standardeja heidän takiaan vielä lisää?

    Kokeillaan sosialismia sitten perkele!

    No joo, olen todellakin ehkä ollut liian kielteinen sosialismille blogissani.

    Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkea pitää kokeilla - ainakin kerran elämässä. Miksei myös sosialismia sitten? Siperia opettaa, ja toivottavasti se on hyvä oppimiskokemus kaikille.

    Näytä minulle oppiensa mukaan elävä vasemmistolainen, niin minä näytän sinulle lentävän norsun

    Ensin arvostellaan suuryhtiöitä siitä ja tästä, sitten poltetaan pörssiyhtiö Philip Morrisin valmistamaa tupakkaa. Lähiruokaakaan ei osteta, kun ei vasemmisto-hipillä ole siihen todellisuudessa rahaa.

    Sosiaalivaltio on käytännössä jättimäinen tulonsiirto superrikkaille

    Miten tämä perverssi logiikka sitten toimii? No siten, että sosiaalivaltion taustalla vaikuttava vasemmistolainen ideologia yleensä kääntää kaiken päälaelleen. Koulutus on todellisuudessa tyhmennystä, oikeudenmukaisuus epäoikeudenmukaisuutta, sosiaaliturva anti-sosiaaliturvaa jne.

    Tulonsiirrot ovat sosiaalivaltion kulmakivi

    Tulonsiirrot näennäisesti "rikkailta" kansalaisilta köyhille ovat sosiaalivaltion kulmakivi. Todellisuudessa sosiaalivaltio siirtää myös köyhiltä ihmisiltä rahaa verojen muodossa takaisin köyhille. Rahat kiertävät vain byrokratiakerroksen kautta ja ruokkivat sen siinä matkalla.

    Nykyisessä sosiaalivaltiossa rikkaat eivät käytännössä osallistu tulonsiirtoihin

    On erottettava ansiotulo ja pääomatulo toisistaan. Nykyinen sosiaalivaltiomalli kiristää ansiotuloja saavien ihmisten veroja samalla kun se alentaa pääomatulosta maksettavia veroja. Koska pääoma keskittyy sekataloudessa samalla tavalla kuin vapaassa markkinataloudessa, on seurauksena se, että ansiotuloja saavia ihmisiä verotetaan aina vain kovemmin, kun taas pääomatuloja saavia ihmisiä ei veroteta niin paljon.

    Sosiaalivaltio on käytännössä jättimäinen tulonsiirto superrikkaille

    Myöskään köyhille annetut tulonsiirrot eivät yleensä pysy köyhien taseessa kauaa. Miksi? Koska he ryyppäävät ne, uhkapelaavat ne, ostavat niillä liian kalliita elintarvikkeita tulotasoonsa nähden jne.

    Usein köyhien varat valuvat pörssiyhtiöiden tuotteisiin. Siten köyhille annetut tulonsiirrot siirtyvät loppupeleissä keskiluokalta ja köyhiltä ns. superrikkaille.

    lauantai 7. huhtikuuta 2012

    Hyvä lainaus Olli Makkoselta

    "Kaikki nykyiset hyvinvointivaltiot ovat yhteiskuntakokeiluja, jotka on rakennettu pitkän liberaalimman kapitalistisen kehityksen päälle."

    Lähde


    On totta, että esimerkiksi Suomessa 1920-1930-luvuilla vallitsi melko liberaali ilmapiiri. Toisen maailmansodan jälkeen touhu muuttui vasemmistolaisempaan suuntaan. Nykyinen suomalainen sosiaalivaltio onkin rakennettu 1920-1960-lukujen varallisuuden varaan.

    Vasemmistolaistoimittaja kokeili päivän verran miljonäärin elämää

    Toimittaja pääsi elämään makeaa elämää yhden päivän ja kaikki muuttui heti

    Lainaus:

    Kokeilupäivän jälkeen Roose kertoo olevansa täysin tyytyväinen omaan, tavalliseen elämäänsä. Hänen mielestään miljonäärielämä tuntui liian mahtipontiselta ja sarjakuvamaiselta.

    Tulihan se taas sieltä vasemmistojournalismin suusta todistettuna, että ei se rikkaana eläminen ole mitään tavoiteltavaa tai erikoista. Mieluummin järsitään jäistä perunaa gulagilla tasa-arvoisessa seurassa.

    Kirkonmiehestä demariksi on vain piirun verran matkaa

    Ilkka Kantola ja Mitro Repo. Tässä ote Mitro Repoa käsittelevältä Wikipedia-sivulta:

    "Syksyllä 2009 Mitro Repo perusteli puoluevalintaansa toteamalla, että ”Herrani Jeesus Kristus oli minun mielestäni sosiaalidemokraatti jossain mielessä”. Repo myös vakuutti, ettei hänen tarkoituksensa ole sekoittaa uskontoa politiikkaan."

    Eipä tietenkään.

    Toisaalta jos itse olisin ollut Repo, olisin pitänyt papin kaapua täysin häpeilemättä päälläni koko kampanjan ajan. Ortodoksisella kirkolla ei ole yhteiskunnallis-juridista oikeutta sanella millaisia vaatteita ihmiset saavat käyttää siviilissä.

    Talvi- ja jatkosodassa Suomen sotaponnisteluja johtivat muut kuin han-suomalaiset

    Mannerheim, Oesch, Heinrichs, Ehrnrooth, Lundqvist, Wallenius, Öhquist, Österman, Hägglund, Malmberg, Walden.

    Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten tavalliset han-suomalaiset ovat alisuoriutujia mm. bisneksen ja liike-elämän saralla. Näin näyttää olevan myös sodanjohdon osalla, ainakin jos katsotaan toista maailmansotaa Suomen osalta.

    Nimimerkillä

    Laita han-suomalainen rattiin, niin hän ajaa ojaan

    Eurofederalismin pintadissektio

    Tsekkasin Union of European Federalists sivut.

    Lainaus:

    The world order is changing. The rise of new global players such as China, India and Brazil risks the marginalisation of Europe. Europe's neighbouring Arab countries struggle to become democratic. Global warming requires a radical systemic response. The banking crisis exposes the fundamental weakness of current financial rules. Faced with these and other challenges, the good governance of the international community needs a strong European Union which makes a leading contribution towards peace, justice and liberty.

    Dissektoin tässä hyvin kevyesti Policies-sivun ensimmäisen kappaleen.

    ---

    The world order is changing. The rise of new global players such as China, India and Brazil risks the marginalisation of Europe.
    -On totta, että Eurooppa ja Euroopan talous marginalisoituu. Tämä tosin johtuu hyvin pitkälle Euroopan maiden sosiaalivaltiopolitiikasta, ei niinkään siitä, että Eurooppa on verrattain epäyhtenäinen valtiotasolla.


    ---


    Europe's neighbouring Arab countries struggle to become democratic.
    -Niin. Arabimaista alkaa vihdoin ja viimein kehittyä jonkinlaisia demokraattisia teollisuusvaltioita. Ajatella! Kehittyessään riittävän pitkälle ne jopa muodostavat taloudellisen uhan EU-maiden sosiaalidemokraateille. Hui! Nyt on lyötävä hynttyyt yhteen Euroopassa vikkelään, jotta sosiaalidemokraateilla riittää teollisuutta ja liike-elämää, josta jakaa rahaa äänestäjille.


    ---


    Global warming requires a radical systemic response.
    -Mikään globaaleja uhkakuvia maalaileva poliittinen narratiivi ei olisi täydellinen ilman ilmastomuutoksella peloittelua. Propsit tästä!

    ---

    The banking crisis exposes the fundamental weakness of current financial rules.
    -Naulan kantaan. Pankkikriisi todellakin paljastaa, että finanssilainsäädäntö ja "finanssivalvontaa" harjoittavat viranomaiset ovat todellakin ulalla, ja jopa de facto tarpeettomia tai haitallisia.

    ---

    Faced with these and other challenges, the good governance of the international community needs a strong European Union which makes a leading contribution towards peace, justice and liberty.
    -Olipa sairaus mikä tahansa, lääke siihen on aina federalismi. Mitä tulee vahvan EU:n johtavasta kontribuutiosta rauhaan, oikeudenmukaisuuteen ja vapauteen, niin tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

    perjantai 6. huhtikuuta 2012

    Taas tätä ilmais-scheissea: "Joka toinen muuttaisi joukkoliikenteen ilmaiseksi"

    HS: MTV3: Joka toinen muuttaisi joukkoliikenteen ilmaiseksi

    Kirjoitin aiemmin, että Tallinnan joukkoliikenne on äänestetty kansanäänestyksellä "ilmaiseksi". Suomessa myös 51 % haluaisi "ilmaisen" joukkoliikenteen.

    Miksei meillä voisi olla ilmaista ruokaa, ilmaista bensaa, ilmaisia asuntoja jne.? Paha raha, hyi! (sarkasmi)

    tiistai 3. huhtikuuta 2012

    Espanjan velka/BKT-suhde vuoden sisällä +10 %

    YLE: Espanjan velkasuhde yhä korkeampi

    Lainaus:

    - Julkinen velka nousee viime vuoden lopun 68,5 prosentista 79,8 prosenttiin. Tämä on kuitenkin yhä alle euroalueen keskiarvon, joka on 90,4 prosenttia, budjettiministeri Cristobal Montoro sanoi. 

    Kuten olen aiemmin kirjoittanut, ei PIIGS-maille ole saatavissa mitään "kylmäkäynnistystä" tai "apustarttia". Ne uppoavat - tai lankeavat EU:n syliin.

    Espanjan velka/BKT suhde kasvoi vuoden sisällä +11,3 %, ollen nyt 79,8 %. Näyttää yhä enenevissä määrin siltä, että euromaista on vähän kerrassaan tulossa velkaorjia PIIGS-maiden vetäminä. Euromaat siis päätyvät tilanteeseen, jossa ne käytännössä maksavat vain korkoja, eivätkä siten enää vähennä velkaansa.

    Ei näin Nokia!

    Nokialla ja AT&T:llä raju kampanja USA:ssa – pilkkaa iPhonesta

    Kirjoitin joskus aiemmin siitä miten Nokia oli palkannut nettikeskustelijoita lokaamaan kilpailijoitaan. Nyttemmin sama strategia toistuu. Jossain vaiheessa Nokian on pystyttävä muuhun(kin) kuin kilpailijoidensa pilkkaamiseen.

    Federalismia? Otatko 0,3l vai 0,5l koon?

    Niille joille riittää pelkkä Eurooppa:
    The Union of European Federalists

    Niille, joille Eurooppakaan ei riitä:
    World Federalist Movement

    sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

    Vasemmiston kaksinaismoralismi

    Iso osa vasemmistolaisista hoilaa samaa virttä, jonka mukaan pankit pitävät voitot ja sosialisoivat tappiot.

    Ihan samalla tapaa sama vasemmistolaislauma käy yliopistokoulutusta, ja jos valmistuttua ei löydy töitä, niin fuck it ja kortistoon eli tappiot yhteiskunnan piikkiin.

    Aprillia!

    YLE: 20 vuoden yritys – DDR:n diktaattori Honeckerin leski antoi viimein tv-haastattelun

    Aprillipäivän kunniaksi YLE tietää kertoa, että DDR:n viimeisen johtajan, Erich Honeckerin leski elää Chilessä ja seuraa aktiivisesti Saksan tapahtumia netin kautta.

    No joo, tähän asti pysyi vielä kahvit suussa, kunnes (lainaus):

    Diktaattorin leski jopa uskoo, että jonakin päivänä Saksa on jälleen sosialistinen maa.
    Dokumentissa Honecker kuvailee, kuinka hänen miehensä itämä siemen elää edelleen Saksassa ja puhkeaa jonakin päivänä taas kukkaan. Hän sanoo myös ARD:lle, että Honeckerit olisivat luoneet aivan toisenlaisen DDR:n, mutta heille ei annettu siihen tarpeeksi aikaa. 

    Kunpa olisikin aprillia, mutta huomioonottaen Euroopan nykykehityksen tähän ei varmaankaan kulu 10-20 vuotta kauempaa.